Päivät on täällä hitaita

Huh! Siitä onki pitkä aika ku oon viimeksi kirjottanu ja paljon on sinä aikana tapahtunuki! Pieni aikakatsaus 1,5 päähän. Pääsin 1,5 vuotta sitte ylioppilaaksi ja lähdin syksyllä opiskelemaan teatteria Tampereelle, Suomen teatteriopistoon. Asuin Tampereella melkein vuoden ja totesin, että näytteleminen ei ehkä ookaan se mun ala.
   Samana syksynä mä aloin myös seurustella S:n kanssa. Kun oltiin oltu n. 4kk yhdessä, saatiin aika odottamaton uutinen tammikuussa: menkat myöhässä, testi positiivinen ja raskaus menossa jo toisella kuulla, kriisi, aborttiin en suostunut ja adoptio ei tullut kysymykseenkään, joten meistä oli tulossa isä ja äiti. Syyskuussa meidän tyttö I-M sitten syntyi.
  Aika tapahtumarikas 1,5 vuotta. Jos joku olisi vuosi sitten sanonu, että musta tulee seuraavana syksynä äiti, olisin vaan nauranu kovaan ääneen. Tässä sitä kuitenkin ollaan, pian kolme kuukautta täyttävän pienen tyttövauvan äiti. Voin vaan todeta,  että en oo katunu päivääkään mun päätöstä pitää vauva. Tottakai välillä on rankkoja päiviä ja väsyttää, mutta pääosin kaikki on menny uuden tulokkaan kans ihan hyvin. Kerron ens kerralla vähä miten raskaus eteni ja mitä siihen liittyi.

-Anna

Theatre

Olen hyvällä tuulella. Posti toi ennen pääsiäistä iloisia uutisia, sain kutsun Teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin! Olen iloin, mutta myös hiukan stressaantunut, koska tehtävät ovat kohtuullisen vaikeita, eikä minulla juuri nyt ole minkäänlaista inspiraatiota tanssisäkeistön (=valmis sävel, joka pitää sanoittaa uudelleen ja johon pitää tehdä sopiva koreografia) tekemiseen. Pääsykoe päivä on kumminkin jo 8.5, joten tekemistä riittää, niin dialogin kuin tanssisäkeistön ja monologin harjoittelemisessa. Pääsykoekutsu tuli täytenä yllätyksenä, hakupapereissa puhuin hieman kärkkäästi, enkä ollut varma oliko se hyvä veto, pelkäsin, että se pilaisi mahdollisuuteni päästä edes pääsykokeisiin, hakuvaihheessakin hakijoita karsitaan suurella kädellä, joten on jo saavutus sinänsä päästä edes pääsykokeisiin ja 2. hakuvaiheeseen. Monet elättelevät unelmia, että heistä tulisi näyttelijöitä. Minä en vain unelmoi, vaan haluan todella paljon näyttelijäksi, sillä koen, että se olisi se oma juttu, jota olen pitkään etsinyt. Pienenä halusin olla ammatiltani sairaanhoitaja, ylä-asteella halusin olla kuraattori, mutta nyt minusta tuntuu, että näyttelijän työ olisi minulle juuri sopiva, olen valmis tekemään sen eteen mitä tahansa, että minusta tulisi näyttelijä. Monille tulee ensimmäisenä mieleen näyttelijöistä Salatut elämät tai muu saippuasarja, mutta itse haluan näyttelijäksi ja töihin oikeaan teatteriin, mutta kyllä muutkin työt kelpaavat, tietenkin. Freelancerina työt saattavat olla välillä niukilla, siksi näyttelijän täytyy kehittyä ja oppia saamastaan kritiikistä koko ajan lisää. 

     Unelmoikaa, mutta uskaltakaa myös toteuttaa ne. -Anna

And Everything Falls Apart When You Don't Expect It.

Niin, väärät sanat, väärään aikaan ja väärässä paikassa, voiko mikään mennä enää vikaan? Mutta onko väärin haluta selvyyttä ahdistavaan asiaan? Tämän päiväisen perusteella kaikki, ihan kaikki voidaan hajottaa yhdellä kysymyksellä, ja sen vuoksi voidaan menettää eräs tärkeä henkilö elämässä. Kukaan ei halua sitä, eikä voi aavistaakaan, mitä toisen päässä liikkuu tai mikä on arka aihe, josta ei puhuta, vaikka aijemmin on voitu jakaa ihan kaikki. Tämä tilanne on ihan tyhmä ja ahdistava, koska minusta tuntuu, että olen pilannut ihan kaiken ja menettänyt taas yhden tärkeän ystävän, sellaisen, joka onnistui aina piristämään ja lohduttamaan, vaikka kaikki alkoi kaatua päälle. Sellaisen, joka on liian tärkeä, ja jonka menettämistä pelkään melekin kaikista eniten! Asiaa ei auta se, että en saa kyseiseen henkilöön mitään yhteyttä, koska hän ei ilmeisesti halua kuulla minusta mitään.

When You Hurt Someone, It Feels Like You Hit a Fist Through the Heart

Kun joku satuttaa tai satuttaa itse jotain, tuntuu siltä kuin lyötäisiin nyrkki sydämen lävitse, koko maailma pysähtyy ja elämältä saattaa kadota pohja. Aina on silti olemassa ihminen joka pystyy nostaamaan sinut pohjalta, tiedän sen itse, koska minulle on käynyt niin. Minut nostettiin pohjalta juuri oikealla hetkellä, juuri silloin kun tuntui, että millään ei ole enää merkitystä, kun pohja meinasi kadota kokonaan. 

  Nyt olen saattanut tuottaa jollekin karvaan pettymyksen ja pudottaa häneltä pohjan, mutta voiko silloin mitään, kun tunteet ja järki sanovat yhdessä, että ei tule onnistumaan? Tai, kun tunteet ovat järkeä vastaan? Olen valvonut monta yötä ja pohtinut, olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisiko sittenkin pitänyt ottaa riski ja menettää yksi tärkeä ihminen toisen, ei niin tutun, sijasta? Tulen aina samaan tulokseen, ei, en olisi voinut tehdä mitään toisin.Olen ollut tänä vuonna liian monta kertaa lähellä tärkeiden ihmisten menettämistä, oman typeryyteni ja harkitsemattomuuteni takia, mutta aina jotenkin ihmeen kaupalla olen saanut heidät takaisin, en kaikkia, mutta ne kaikista tärkeimmät ja turvallisimmat. Ehkä niin on ollut tarkoituskin, ehkä joskus täytyy luopua jostain, jotta voi saada enemmän tilalle, ehkä joskus täytyy tuottaa karvaita pettymyksiä, jotka kirvelevät ja kalvavat myös itseä, ehkä vasta silloin oppii sietämään kaikkea muuta tuskaa.

-Anna

Oh Fuck!

Eilen satoi lunta, HYI! En tykkää lumesta yhtään, koska se sulaa kenkien sisään ja kastelee jalat, mikä aiheuttaa flunssaa, plussana se, että kaatumis vaara on suuri, vaikka omistankin hyvän tasapainon, ei se silti välttämättä takaa sitä, etten kaatuisi. Tuli koettua se jo tänään, kun kävelin kouluun ja liukastuin, mutta en onneksi kaatunut.
   Jos saisin valita, talvella ei olisi muuten koskaan lunta, paitsi jouluna ja uutena vuotena. Jouluna siksi, koska silloin on kaunista, kun taivas on täynnä tähtiä ja lumi kimaltelee yössä ja on paljon ruokaa ja aikaa jajajaja. Uutena vuotena se on vain käytännöllinen, kun  lumikinokseen saa laitettua raketin pystyyn, niin että on myös pystyssä senkin jälkeen, kun raketti on räjähtänyt. nimimerkillä, räjäytettiin pikkuveljen kanssa melkein koko talo, kun yksi laukaus kaatui (okei, ei se aivan koko taloa olisi voinut räjäyttää, mutta ainakin musta jälki jäi valkoiseen betoni aitaan ja puuportaisiin). 

Anna

Ps. KESÄ TULE JO!