Voisiko asia todella olla niin, että olemme kateellisia toisen onnesta? Puhumme ihmisen omasta valinnasta, joka on hänen mielestään hyvä, mutta meidän mielestämme täysi katastrofi. Ehkä olemme vain mustasukkaisia siitä, että henkilö on onnellinen, mutta itse harhailemme teillä tietämättömillä omien asioidemme kanssa. Myönnän, olen myös syyllistynyt spekuloimaan toisen suhdetta tai muuta asiaa. Ehkä se asia, mikä vaikuttaa omasta mielestämme ei niin hyvältä asialta ja kaiken kukkuraksi täysin mahdottomalta, on kyseisen henkilön mielestä juuri se, mitä hän itse tarvitsee, ja osaa arvostaa sitä, eikä välitä siitä, mitä me muut mustasukkaiset ajattelemme hänen suhteestaan. Miksi emme voisi olla onnellisia ihmisen puolesta, joka on löytänyt onnen(vaikka vain väliaikaisen), vai onko kyse vain siitä, että joutuu jakamaan tärkeän ihmisen, taas yhden ihmisen kanssa lisää? Ehkä olemme vain liian omistamisen haluisia, emme haluaisi millään jakaa tärkeitä asioita toisten kanssa vaan tahtoisimme pitää sen vain ja ainoastaan itsellämme.
