Kun joku satuttaa tai satuttaa itse jotain, tuntuu siltä kuin lyötäisiin nyrkki sydämen lävitse, koko maailma pysähtyy ja elämältä saattaa kadota pohja. Aina on silti olemassa ihminen joka pystyy nostaamaan sinut pohjalta, tiedän sen itse, koska minulle on käynyt niin. Minut nostettiin pohjalta juuri oikealla hetkellä, juuri silloin kun tuntui, että millään ei ole enää merkitystä, kun pohja meinasi kadota kokonaan. Nyt olen saattanut tuottaa jollekin karvaan pettymyksen ja pudottaa häneltä pohjan, mutta voiko silloin mitään, kun tunteet ja järki sanovat yhdessä, että ei tule onnistumaan? Tai, kun tunteet ovat järkeä vastaan? Olen valvonut monta yötä ja pohtinut, olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisiko sittenkin pitänyt ottaa riski ja menettää yksi tärkeä ihminen toisen, ei niin tutun, sijasta? Tulen aina samaan tulokseen, ei, en olisi voinut tehdä mitään toisin.Olen ollut tänä vuonna liian monta kertaa lähellä tärkeiden ihmisten menettämistä, oman typeryyteni ja harkitsemattomuuteni takia, mutta aina jotenkin ihmeen kaupalla olen saanut heidät takaisin, en kaikkia, mutta ne kaikista tärkeimmät ja turvallisimmat. Ehkä niin on ollut tarkoituskin, ehkä joskus täytyy luopua jostain, jotta voi saada enemmän tilalle, ehkä joskus täytyy tuottaa karvaita pettymyksiä, jotka kirvelevät ja kalvavat myös itseä, ehkä vasta silloin oppii sietämään kaikkea muuta tuskaa.
-Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti